
Lisbeth
Myynti- ja kokouspalvelut
Hei, olen Lisbeth Taivasmaa, hyvinvointialan ammattilainen ja koulutuspalveluiden asiantuntija ja minulla on ilo toivottaa sinut tervetulleeksi WellStudion perustajan roolissa. Olen intohimoinen hyvinvoinnin ja kehonhuollon ammattilainen, joka haluaa muistuttaa ihmisiä tasapainoisen ja terveen elämän merkityksestä.
Uskon vahvasti siihen, että hyvinvoiva keho, kannustava ympäristö ja tietoisuuden laajentaminen edistävät hyvinvointia sekä auttavat meitä elämään merkityksellistä elämää.
Kiinnostus tietoisuutta laajentaviin menetelmiin ja kehoa sekä mieltä huoltavaa, onnellista elämää kohtaan alkoi jo nuoruudessani ja vahvemmin 17-vuotiaana. Olen opiskellut, matkustanut, rakastunut, eronnut, sairastunut, parantunut, myynyt omaisuuteni, kokenut haasteita ja taas uudelleen rakentanut ymmärrystäni tasapainoisesta elämästä nyt yli neljäkymmentäneljä vuotta.
Synnyin Eutinissä, Saksassa, mutta kasvoin Suomessa. Olen opiskellut suomessa ja asunut ulkomailla vuosia ja työskennellyt eri maissa, kunnes perustin ensimmäisen yritykseni ja perheeseemme syntyi kaksi upeaa lasta. Nykyään uusioperheeseeni kuuluu neljä lasta ja kaksi koiraa.
Koulutukseltani olen merkonomi, ylioppilas, sirkus-, teatteri- ja tanssitaiteen opettaja sekä kasvatustieteilijä. Ennen oman liikuntastudioni perustamista vuonna 2013 työskentelin opettajana eri opistoissa pääkaupunkiseudulla sekä liikunnan ja terveystiedon opettajana yläasteella.
Nykyisin, opetan viikkotunteja Espoon studiollani, tuotan video- ja mediasisältöä yhdessä avopuolisoni kanssa ja autan yrityksiä kehittämään wellness-palveluitaan. Korona-aika asetti haasteita liikunta-alalle, mutta tartuin rohkeasti tilaisuuteen liittyä Hawkhillin tiimiin Nuuksiossa myynnin ja wellness-palveluiden parissa. Samalla kehitin WellWild-palveluita ja WellnessOnline-videopalvelua.
Vuonna 2023 aloitin erä- ja luontoliikunnan ammattitutkinnon, joten pian Nuuksioon rakentuu lisää hyvinvointipalveluita.
WellStudiolla panostamme lempeään, mutta syvälliseen ohjaukseen, joka auttaa asiakkaitamme löytämään sisäisen voimansa ja rakentamaan kestävän hyvinvoinnin perustan. Olen sitoutunut tarjoamaan yksilöllistä ohjausta ja palveluita, jotka edistävät kehon ja mielen hyvinvointia.
Minulle on tärkeää luoda studiomme ympärille leppoisa ja kannustava ilmapiiri, jossa jokainen voi tuntea olonsa tervetulleeksi ja arvostetuksi. Olen ylpeä siitä, että voimme tarjota monipuolisia tunteja, retriittejä, yritysliikuntaa ja elämyksiä, jotka täyttävät erilaiset tarpeet ja toiveet.
WellStudion perustaminen on ollut minulle sydämen asia, ja olen kiitollinen saadessani jakaa hyvinvointini ja ammattitaitoni kanssasi. Toivon, että voimme yhdessä luoda merkityksellisiä hetkiä ja auttaa kehojamme ja mieltämme kohti parempaa hyvinvointia ja tasapainoa.
Odotan innolla tapaamista WellStudio palveluiden parissa.
